Mopaalikanava -blogi
Webin näkymiä yrittäjän silmin
|
marras 15
2009
|
USKON JA LUOTTAMUKSEN ASIAKirjoittanut Administrator Tagit: sosiaalinen media, median luotettavuus, maakuntalehdet, lehdistö, internet |
Kirjoittanut Ari Alm, KTamk:n viestinnän yliopettaja
Me suomalaiset luotamme yhteiskunnallisiin instituutioihin kuten poliisiin ja puolustusvoimiin. Neljäs valtiomahti tiedotusvälineet ovat nauttineet luottamuksestamme vain valikoidusti. Varsinkin Ylen uutisiin on uskottu (95%) kuin vuoreen. Kun taas lehdistöön, esimerkiksi sen lippulaiva Hesariin, on luottanut vain kaksi kolmesta suomalaisesta.
Mediatalojen toiminnan legitimiteetissä on tapahtunut Yleä ja maakuntalehtiä myöten drastinen muutos. Taloudellisuuden, tuottavuuden ja tehokkuuden arvot ovat selättäneet perinteiset ideologis-väritteiset arvoperusteet mediabisneksessä ja kilpailussa. Siitä huolimatta oikealle tiedostusvälineelle on yhä välttämättömyys hyvän lehtimiestavan mukainen eettinen toiminta. Sillä ansaitaan lukijoiden luottamus ja maine.