Blogiteksti on muokattu loppuraportin tiivistelmästä. Hanke päättyy 30.6.2011

Tavoitteet (2008):

Projektin pitkäjänteinen kehitystavoite on edistää julkisten toimijoiden kykyä hyödyntää sosiaaliseen mediaan (SoMe) sekä monimediaisiin ratkaisuihin perustuvia nettikonsepteja ja palveluita osana omaa toimintaansa. Projektin visiona on luoda sosiaalisen median ja monimedian hyödyntämisestä liiketoimintaa. Projektin tarkoitus on kehittää AV-alan yrityksien edellytyksiä sosiaalisen ja monimedian hyödyntämisessä.

SoMetime tapahtuma Aalto Design Factoryä Otaniemessä,  eroaa viestintätapahtumista ja seminaareista, joissa olen vieraillut. Osallistujien välitön suhtautuminen, mutkaton ennakkoluuloton kommunikointi ja hyväntuulisuus toivat mieleen ennemminkin musiikkifestarin, kuin bisneshenkisen markkinointiseminaarin. Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua ja jälleennäkemisen iloa. Fiilistelevän koostevideon voi katsoa tästä

Ensimmäisessä Keynote puheenvuorossa Tuija Aalto hyödynsi Sana-assosiaatiopeliä, johon pystyi osallistumaan kännykällä paikan päältä. Monelle jäi mieleen esim. se, että ennen vuotta 1979 syntyneet mieltävät käsitteen "vertaisaika/social age"  "minä" -sanan kautta. Vuoden 1979 jälkeen syntyneet taas "yhteisö" -sanan kautta.  Vuotta 1979 pidetään rajapyykkinä, X ja Y sukupolvien välillä.

Nuorempi Y-sukupolvi, diginatiivit on syntynyt maailmaan, jossa Internet ja sosiaalinen media ovat yhtä itsestään selviä kuin töpselistä tuleva sähkö. Itse olen syntynyt 1977 ja ikään kuin keikun sukupolvien rajoilla. Ehdin kuitenkin nähdä ajan, jolloin nettiä ei ollut ja joka talossa oli vain yksi puhelin ja sekin "rullattavaa" mallia.

Mopaali-hanke päättyy 30.6.2011, järjestämme 12.-13.5 katselmuksen, jossa kerrotaan aikaansaaduista tuloksista ja pohditaan niiden jatkokehittämismahdollisuuksia. Lisäksi kuullaan esityksiä avoimesta innovoinnista, joka on uuden hankkeen teemana.

Kemi-Tornion amk lähtee valmistelmaan siis uutta hanketta,
jonka teemana on sosiaalinen media avoimessa innovoinnissa ja tuotekehityksessä. Hankkeen kohderyhminä voivat toimia sekä julkinen sektori, että yritykset. Yleisöosallisuudelle (Crowdsourcing), yhteisöllinen palveluiden ja tuotteiden kehitykselle on nähty tarve, mutta alueen organisaatioiden osaaminen on vielä puuttellista. Toimenpiteitä ja sisältöä suunnitellaan työpajassa. Mikä on tavoite, tarkoitus, toimenpiteet. Mitä tehdää ja mitä ei tehdä. Mitä tarvitaan ja mitä ei. 

Hankekumppanuudet ja hallinnollinen malli on myös yksi tässä ja tulevissa työpajoissa työstettävistä asioista.

Asiantuntijapuheenvuoroilla aiheeseen johdattelevat mm. Harto Pönkä/Innowise, Eero Leppänen/Rautasilta ja Antti Poikola/HILA open Avoimen data ja yhteisöjen asiantuntija.

Tällä kertaa paneudun sosiaalisen median käyttöön yrityksen sisällä. Vuonna 2007 sellaista kutsuttiin yritys 2.0:ksi, kuten esimerkiksi tässä esityksessä:

Avaa esitys SlideSharessa

Esityksessä herra nimeltään Charlie tekee töitä niin toimistolla kuin kotisohvallaan ja työkaverit ovat ympäri maailmaa. Firman töissä hyödynnetään Basecamp-projektinhallintaa, wikejä, projektiblogeja ja sosiaalisia kirjanmerkkejä. Charlie seuraa RSS-syötteiden kautta pomon blogia ja kollegoiden podcasteja, joiden aiheita hän sitten käsittelee omassa blogissaan. Ennen Charlie käytti yksinänsä työpöytäohjelmia, mutta nykyisin työt hoidetaan tiimin kesken some-palveluissa. Firmaan hänet löydettiin tietenkin LinkedInistä.

Menomatkalla New Yorkin Web 2.0 seminaariin kävimme (Haase, Alm, Manninen) Lontoossa benchmarkkaamassa vastikään perustettua "Elämän koulua" (School of Life: http://www.theschooloflife.com/ ) Sen perustajiin kuuluu mm. Alan de Botton, "englannin Esa Saarinen", joka on kirjoittanut hienoja elämänfilosofisia kirjoja modernin ihmisen arkiproblematiikasta, mm. "Status Anxiety" - paineesta "olla jotakin", "The Architecture of Happiness" - miten asuntomme vaikuttavat elämänlaatuumme, "The Pleasures and Sorrows of Work" - millainen työ on mielekästä. (Opiskelin nuoruudessani teoreettista filosofiaa Helsingin yliopistossa Saarisen johdolla noin 30 opintoviikkoa, samoihin aikoihin mm. Pekka Himasen kanssa). School of Life:n slogan on kerrassaan upea: "Ideas to live by." Siis "ideoita, joiden varassa voi elää". (Tunnustan olevani tällaisten elävien ideoiden narkomaani.)

Antoisan asiasisällön lisäksi, mistä tulemme raportoimaan lähiaikoina lisää, New Yorkin Web 2.0 expo tarjosi mahdollisuuden yhdysvaltalaisen sosiaalisen median tekijöiden kulttuurin havainnointiin. Kokonaisvaikutelmassa pisti silmään se, ettei alojen välisiä raja-aitoja samalla tavalla ollut kuin kotimaassa. Suomessa insinöörit, viestinnän ammattilaiset, liiketoiminnan osaajat, It-osaajat, design osaajat, median osaajat yms. yms. vahtivat omaa tonttiaan kuin kalleinta aarrettaan ikään kuin identiteetti menisi sirpaleiksi vähäisestäkin yhteistyöstä toisen alan kanssa tai leimaantumisesta toiseen alaan. Identiteetti muovataan liikaa sen varaan, ”mitä ei olla”. Kulttuurialan ja taiteen opiskelijat tekevät pitkin hampain yhteistyötä bisneksen kanssa. Tekninen alan näkee taiteen osaajat helposti haihattelijoina.

Ehkäpä sosiaalinen media on suomalaisille vaikea pähkinä pureskeltavaksi juuri siksi, että sitä ei ole helppo sijoittaa minkään alan erityisosaamiseksi, omaisuudeksi tai reviiriksi, vaan se sisältää lähes kaiken. Osaamisalueet ja tarpeet risteilevät vapaasti, viestinnän, teknologian, ohjelmiston, laitteiston, bisneksen, muotoilun tms. välillä, eikä se tuntunut haittaavan ketään Web 2.0 expossa. Tapahtumassa saattoi kulkea IPhonen applikaatioita käsittelevästä sessiosta sosiaalisen median tulevaisuutta käsittelevään keskusteluun ja kaikki tuntuivat ymmärtävän, miten kokonaisuus liittyy yhteen. Myös esitysten pitäjät vierailivat  ahkerasti osallistujan roolissa nimenomaan näissä keskustelusessioissa (kuva alla). 

Sosiaalinen media kehittyy niin nopeasti, että tilanteesta on välillä vaikea pysyä perillä. Sen vuoksi on hyvä aika ajoin pysähtyä ja katsoa tarkemmin, missä mennään. Muutoksia tapahtuu niin palveluiden suosioissa kuin käyttäjien asenteissa ja toiminnassa.

Alla lyhyt tilannekatsaus, jossa muutoksia tarkastellaan mm. Facebookin, Twitterin, somen yrityskäytön ja suomalaisten netinkäytön kannalta.

Avaa esitys SlideSharessa

Useimmille yrityksille verkkoläsnäolo tarkoittaa vain firman kotisivuja. Niitä, jotka on perustettu joskus vuoden 1996 tienoilla ja uudistettu sen jälkeen kaksi tai kolme kertaa.

Tuoreen tutkimuksen mukaan 66% yritysten www-sivustoista on yli 5 vuotta vanhoja ja 40% yrityksistä päivittää sivustoaan vain muutaman kerran vuodessa. Nämä lukemat kertovat siitä, että kotisivut on tehty, kun ne kerran piti tehdä, mutta niitä ei oikeasti käytetä mihinkään - varsinkaan markkinointiin tai myyntiin. Herää kysymys, onko vanhentuneista sivuista ylipäätään mitään hyötyä.

Toinen yleinen tapaus on, että sivustoa kyllä päivitetään aika-ajoin, mutta sen kävijöistä ei ole tietoa: keitä he ovat, mistä tulevat, kauanko viipyvät, mitä sivuja avaavat ja - tärkein kaikista - onko sivustolla määritelty mitään tavoitetta ja kuinka suuri osa käyttäjistä sen saavuttaa? Monessa tapauksessa sivustolla on kyllä kävijäseuranta, mutta sen raportteja ei ikinä lueta tai hyödynnetä.

Tämä on ensimmäinen kirjoitukseni Mopaalin blogissa. Tulevia kirjoituksiakin varten aloitan siitä, miksi yrityksen tai ylipäätään minkään organisaation pitäisi tai kannattaisi olla sosiaalisessa mediassa.

Koko Mopaali-blogin näkökulmasta palaan ikään kuin perusteisiin, mutta lähden kuitenkin liikkeelle nykyisestä tilanteesta.

Toimitpa millä tahansa alalla voit käyttää sosiaalista mediaa reaaliaikaisena markkinatutkimuksena. Seuraamalla oman alasi keskustelua pysyt mukana kehityksestä ja kohderyhmäsi toiveista. Tunnet sekä asiakkaasi, yhteistyökumppanisi että kilpailijasi. Toisaalta, jos "kellot soivat", kuulet ennalta, kun alallesi tai yrityksellesi on mahdollisesti tulossa ongelmia sosiaalisesta mediasta ja voit reagoida niihin ajoissa.

Kirjoittaja Antti Haase/ Kehityspäällikkö Kemi-Tornion amk Kauppa ja kulttuuri 

Osallistuin syykuussa 2009 Nordisk Panoramassa järjestettyyn Open Source Cinema Clinic:aan. Haimme klinikkaan Mopaali -hankkeessakin kehitellyllä Lönnrot 2017 nettialustallamme ja pääsimme mukaan neljän muun pohjoismaisen projektin kanssa. Klinikan vetivät Open Source Cinema –konseptin kehittäneet kanadalaiset Daniel Cross and Brett Gaylor EyeSteelFilms:stä.